Susanna x Valtteri

Spotify-kappale Can't Help Falling In Love

22.10.2022

← Takaisin

Vihkiseremonia – Temppeliaukion kirkko

Tilat | 18. tammikuuta 2023

Kun päätettiin juhlien sijainti, ei mietitty hetkeäkään missä kirkossa halutaan vihkitilaisuus pitää. Temppeliaukion kirkko on niin kaunis, erilainen kirkko, meille tuttu paikka ja varmasti näkemisen arvoinen myös kauempaa matkustaville sukulaisille!

Aiemman blogipostauksen vihkimistilaisuuteen liittyen löydät täältä.

Juhlatilan sijainnin mukaan jos olisi miettinyt, olisi vihkitilaisuudesta sinne siirtymistä ajatellen järkevin valinta ollut Helsingin Tuomiokirkko joka on aivan Sofia Helsinkiä vastapäätä, mutta onneksi Helsingin keskustassa kulkeminen on pääosin vaivatonta. Tehtiin kyllä ulkopaikkakunnilta tuleville selkeä ohje miten päästä vihkikirkosta juhlapaikalle järkevästi esimerkiksi ratikalla tai taksilla.

Temppeliaukion kirkko on jo itsessään niin kaunis, joten päätettiin ettei tuoda mitään ylimääräisiä kukkakoristeita sinne. Näin päästiin paljon helpommalla valmisteluissa ja siivouksessa! Tultiin häätiimillä paikalle suoraan hääkuvauksista joten niiden kuljettaminenkin olisi ollut oma operaationsa.

Vihkijänä meille tuli Tikkurilan seurakunnasta kirkkoherra Janne Silvast, joka tavattiinkin ennen vihkimistä vihkikeskustelun sekä vihkiharjoitusten merkeissä. Janne valittiin heidän sivuilta löytyvän esittelyn perusteella. Haluttiin huumorintajuinen ja rento tyyppi vihkimään meidät hääpäivänä, ja Janne olikin siihen ihan nappi valinta! Jannen kanssa vihkikeskustelu tuntui rennolta, ja oli helppo kertoa hänelle meidän matkasta alttarille sekä toiveista vihkitilaisuuden suhteen.

Vihkikeskustelussa käytiin läpi tarkkaan vihkimisen kulku. Saatiinkin vaikuttaa todella vapaasti jokaiseen kohtaan. Haluttiin tilaisuudesta meidän näköinen, ja se kyllä saatiin. Oli hauska huomata valittaessa raamantunlukua ja muita kohtia, miten samaa mieltä Valtterin kanssa valinnoissa oltiin! Löydettiin siis hyvin meitä ja meidän elämää kuvastavat tekstit. Vihkivalan sijaan päätettiin lukea sormuslupaukset, sillä oltiin molemmat sitä mieltä että valan lukemisesta ei tule siinä jännityksessä mitään 😁

Kanttorina meillä oli Temppeliaukion kirkon oma kanttori Henri Hersta. Häntä ei ehditty tapaamaan harjoituksissa mikä vähän lopulta jännittikin vihkimusiikin suhteen, mutta asia hoitui onneksi helposti sähköpostin välityksellä. Tilasimme häämusiikki.com:ilta nuotit meidän valitsemiin kappaleisiin, ja toimitettiin ne kanttorille. Kumpikaan meistä ei erityisemmin pidä urkujen äänestä, joten toivottiin vihkimusiikki pianolla soitettuna, ja se kuulostikin älyttömän kauniilta Temppeliaukion kirkon akustiikassa!

Sisääntulomusiikiksi meille valikoitui Canon in D x Here Comes The Sun ja poistumiseen La Vie En Rose!

Meille arvioitiin että tilaisuudessa kestää n. 30min sisältäen vieraiden poistumisen, mutta päätettiinkin vetää vihkiminen huomaamattamme puolet nopeampaa sillä oltiin morsiushuoneessa odottelemassa kyydin saapumista jo 17min jälkeen 😂

Kaiken kaikkiaan vihkitilaisuus oli täydellinen, meidän näköinen; rento, mutta herkkä ja jännittävä hetki! Se hetki meni super nopeasti, ja jos voisin sanoa menneisyyden Susannalle jotain, sanoisin että nauti, koita muistaa KAIKKI mitä ympärillä tapahtuu, äläkä jännitä liikaa! Toki tuntui että nämä neuvot yritin toistella itselleni jo alttarille astellessa, mutta läheisten näkeminen oli ihan liikaa enkä voinut keskittyä muuhun kun alttarin toisessa päässä seisovaan Valtteriin; mikä ei toki huono idea ollut myöskään 😂💗

Kirkossa oli todella kaunista meidän hääpäivänä, miten sattuikaan niin kaunis aurinkoinen sää lokakuiselle päivälle, valoa vaan tulvi kirkkoon ikkunoista!

Kuvat: Josefin Westin
Kukat: Emilia Hukkanen
Meikki ja kampaus: Meeri Mäntylä / Folk Helsinki
Mekko: Vieno Helsinki
Smokki: Niinatar

– Susanna

Susanna

Olen 24-vuotias yrittäjä Vantaalta. Toimin e-urheilu alalla yrittäjänä sekä suuren suomalaisen pelitapahtuman johtoryhmässä. Päiväni kuluu suuriltaosin grafiikan sekä markkinoinnin parissa! Olen kiinnostunut tapahtumasuunnittelusta, markkinoinnista, hyvistä oluista sekä eläimistä!