Susanna x Valtteri

Spotify-kappale Can't Help Falling In Love

22.10.2022

← Takaisin

Valtterin Polttarit

Häätiimi | 18. lokakuuta 2022

Noniin, eiköhän ole jo aika puhua polttareista.

Olin syyskuun toisella viikolla aivan varma, että olen lähdössä Susannan porukoille paljuilemaan. Olihan Susannan äiti kuitenkin voittanut paljun viikonlopuksi…

Olin väärässä. Kun auto oli pakattu viimeisiä tavaroita myöten, pihaan ajoi musta Range Rover Vogue, ja sen sisältä nousi ulos neljä pukumiestä.

Tässä kohtaa voisi kuvitella, että salainen palvelu on tullut hakemaan johonkin salaiseen laitokseen, mutta ne olivatkin vain minun bestmanit Aaron, Nemo ja Vertti, sekä kuskina toiminut Vanja. Viimeistä bestmaniani Lassia ei näkynyt missään.

Tavarat siirrettiin autosta toiseen, kävin laittamassa oman pukuni päälle ja matka alkoi.

Sain puvun päälle, otimme kuvat ja lähdimme matkaan.

Perjantai

Kun noin kello 17 jälkeen lähdettiin ajamaan kotipihasta pois, huomasin kehältä poistuessa menevämme Lahtea kohti. Arvelin, että Lassi on varmaan survottu takakonttiin, sillä häntä ei vieläkään näkynyt missään.

Jonkin ajan päästä käännyimme Lahden lihiskiskojen sijasta Jämsää kohti, ja tässä vaiheessa arvelinkin jo, että menemme Himokselle.

Arvaukseni osui oikeaan, ja Himoksella minua odotti kyydissä tulleiden herrasmiesten lisäksi bestmanini Lassi, molemmat veljeni, melkein siskon virkaa tekevä serkkuni sekä koulukaverini.

Skumppaa juotiin milloin minkäkinlaisesta lasista.

Perjantai-ilta menikin sitten tiiviin kokoiseen mökkiin tutustuessa, saunoessa, porealtaassa istuessa ja seurasta nauttiessa. Iltapalaksi söimme hodareita. Tunnelma oli hyvä.

Bestmanini ottivat vahingossa mukaan Susannan vihermehut sisältävän kassin. Susanna ei ollut tyytyväinen, mutta lupasimme juoda ne pois. Bestmanini Nemo näytti esimerkkiä.

Lauantai

Aamulla lyhyiden yöunien jälkeen tunnelma oli rapsakka. Otimme aamun ja aamupäivän ihan rauhassa, syömällä aamupalaa yhdessä ja pelaamalla Unoa tuntitolkulla. Kun viimeisin Uno-peli oli kestänyt jo tunnin, päätimme lähteä suorittamaan päivän ohjelmaa.

Unoa parempaa peliä saa hakea.

Polttari-porukka oli suunnitellut minun näköistä ohjelmaa, sillä menimme Jämsään Rasuanniemelle metsään. Suunnitelmana oli kiertää niemen ympäri metsäpolkua. Polun varrelta löysimme kivikautisen asuinpaikan, ihailimme sitä hetken ja jatkoimme matkaa.

Vierailimme kivikautisella asuinpaikalla, jossa asumisolosuhteet ovat varmasti olleet täydelliset.

Lopuksi pysähdyimme rannassa olleelle tulipaikalle paistamaan makkaraa, nauttimaan säästä ja… keinumaan.

Isoveljeni Rasmus.
Makkarat saatiin paistettua, mutta ottimiin tarvittiin hieman luovuutta.

Virkistävän reissun jälkeen palasimme mökille, ja kaksoisveljeni Oliver alkoi valmistella ruokaa.

Viimeisen illan illallisen kunniaksi kaikki laittoivat parasta päälle.

Oliver teki illalliseksi naudan jauhelihapihvillä, kuusenkerkkä-aiolilla, karamelisoidulla sipulilla ja puolukkahillolla varustettuja juustohampurilaisia. Lisäksi oli ”helkutin rapeita” perunoita ja salaattia.

Illallisen jälkeen pelasimme pokeria, laitoimme saunan päälle ja hyppäsimme paljuun.

Nemo ja Lassi toimivat boolimestareina.

Sunnuntai

Polttareiden viimeinen päivä meni heräillessä, pakatessa ja paikkojen siivoamisessa. Hieman ennen kello 12:ta Range Rover Vogue ajoi jälleen pihaan, ja kotimatka sai alkaa.

Tämä kyseinen Range Rover Vogue maksaa uutena yli 200 000 euroa.

Kiitos näille rakkaille ystäville ja perheenjäsenille, jotka järjesti ihan minun näköiset polttarit. Tulevana viikonloppuna juhlitaankin jo häitä.. Jännittävää!

– Valtteri

Valtteri